MiaLaiho

Nuoria ei saa ajaa velkavankeuteen

  • Nuoria ei saa ajaa velkavankeuteen

Elämme maailmassa, jossa osamaksuohjelmia ja velkarahoitusta tarjotaan joka puolelta. Omilleen muuttaneille nuorille tarjotaan jopa tekstiviestein kymmenien tuhansien eurojen lainoja. Ongelmiin ajautuneet nuoret maksavat lainojaan uusilla lainoilla ja velkakierre onkin jo valmis. Ei ole siis mikään ihme, että maksuhäiriömerkinnöissä tehdään uusia ennätyksiä vuosittain. Velkavuoren huipulla vaanivat kulutusluottoja tarjoavat pikavippifirmat. Meidän on ehkäistävä viimeistään nyt ylivelkaantumista ja parannettava jo velkaantuneiden asemaa.

Ensinnäkin tarkempi tieto kuluttajan maksukyvystä on tärkeä työkalu ylivelkaantumisen hillitsemisessä. Oikeusministeri Häkkäsen teettämässä selvityksessä ehdotetaan, että Suomeen tulisi perustaa keskitetty positiivisia luottotietoja koskeva luottorekisteri. Kyseessä on tietokanta, josta luotonantajat voisivat tarkistaa reaaliaikaisesti luotonhakijan lainamäärät ja tulotiedot. Näin luotonantaja saa tarkemman kokonaiskuvan lainanhakijan maksukyvystä verrattuna nykyjärjestelmään, jossa tarkistetaan ainoastaan mahdolliset maksuhäiriömerkinnät. Luotonantajilla olisi velvollisuus ilmoittaa myönnetyt luotot rekisteriin ja tarkistaa luotonhakijan tiedot rekisteristä ennen lainan myöntämistä. Tämä niin sanottu positiivinen luottorekisteri on jo käytössä lähes kaikissa EU-maissa.

Ylivelkaantumiseen liittyviä lainsäädännön muutostarpeita on arvioitava myös laajemmin. Pikavippien aggressiiviseen markkinointiin on saatava tiukennuksia, koska toisen hädällä rikastuminen on vähintäänkin epämoraalista, aiheuttaa ahdistusta ja lisää myös loppukädessä yhteiskunnan kustannuksia.

Kulutusluottojen korkosääntelyä tulee lisäksi laajentaa, mikä tarkoittaa sitä, että pikavippifirmat eivät saisi pyytää mahdottoman suuria korkoja. Eduskunta saa lokakuussa esityksen, jolla korkosääntelyä laajennettaisiin koskemaan myös yli 2 000 euron luottoja. Aika usein on myös niin, että niillä ihmisillä, jotka ottavat pikavippejä, on raha jo muutenkin tiukassa ja he saavat sosiaaliturvan etuuksia. Voidaan siis jopa sanoa, että pikavippejä maksetaan Suomen sosiaaliturvalla!  Pikkavippejä tarjoavat firmat käärivät voittoja sosiaaliturvamaksuista, joten lainsäätäjillä on suoranainen velvollisuus asettaa reunaehtoja toiminnalle.

Meillä jokaisella on viime kädessä vastuu omasta taloudestamme. Koulussa ja kotona opetetut taloustaidot ovat tärkeitä oppeja vastuulliseen talouteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö voisi pelisääntöjä, jotka vähentäisivät ylivelkaantumisen riskejä. Näin mahdollisimman harva hetken mielijohde kääntyy huomisen ahdingoksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Pikavippi on perkeleen keksintö, mutta käyttämättömänä yhtä vaaraton kuin lataamaton pistooli. Kukaan ei pakota ottamaan vippiä 100 prosentin korolla.

Vanhempien tehtävänä on opettaa jälkeläisilleen taloudenpitoa, muun elämänopin lisäksi. Ei olisi pahitteeksi, vaikka jo peruskoulussa pureuduttaisiin näihin väistämättä vastaan tuleviin rahankäytön kiemuroihin ja muihin oikean elämän eteen tuomiin haasteisiin. Ajan voi irrottaa vaikka uskonnon opetuksesta.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Pikavipeille pitää vaan asettaa takausvaatimus. Eli osoitettava sen 1000 euron lainan edestä 1000 euroa omaisuutta kuten asunto jne. Loppuu vippaaminen äkkiä.

Edit: Markkinointikielto on ok, mutta korkokatto on kyllä tyhmä idea, koska se rajoittaa markkinoita tekemästä haluamiaan sopimuksia. Nyt on ehkä matalat korot, mutta jos kirjaat korkokaton nyt lakiin, se ei enää voi olla sama korkokatto kun euribori nousee. Sen pitäisi olla sitten joku kerroin euriborista. Parempi että jättävät markkinoille koron määrityksen. Se on neuvostoliiton tie määrittää korkoja valtion tasolta.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Että tällainen äänenpaino Kokoomuksesta vielä... Häkkänenhän koettaa pelata muutamaa vuotta lisäaikaa näille pikavippifirmoille sillä positiivisella luottorekisterillään... kun on sitä vaalirahaakin ilmeisesti saatu.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tässä ongelmassa on kaksi syntipukkia, holtiton luotonantaja ja holtiton luotonottaja. Molemmat ansaitsevat saada näpeilleen. Luotonantaja pitäköön luottotappiot kipeänään. Ei ole tarvis etsiä keinoja joiden avulla ne lopulta rahansa jollain tavoin saavat toimeentulotuen tai minkään muunkaan järjestelyn kautta. Velan vanhenemisaika voidaan määritellä jollain tavoin kohtuulliseksi. Luotonottajan kohdalla tilanne on monimutkaisempi. Ei ole oikein, jos pikavippien ottaja pääsee kuin koira veräjästä, mutta ei ikounen velkavankeuskaan oikein ole.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Meillä jokaisella on viime kädessä vastuu omasta taloudestamme.

ooo

Siinä se.

On kehitettävä itseään ja suhdettaan mammonaan.
Rikas ei ole se, jolla on paljon vaan se joka tulee vähällä toimeen.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Juna meni jo, kiitos leväperäisien poliitikkojen.

Muissa pohjoismaissa kaikille pikavipeille asetettiin heti kiinteä korkokatto, muistaakseni 70%, mutta Suomessa vuosia sitten pikavipeille ei asetettu minkäänlaista korkokattoa.
Niinpä pikavippien kokonaisvuosikorot olivat Suomessa jopa 400%.
Vasta vuosien päästä poliitikot heräsivät etenkin nuorison ylivelkaantumiseen. Heitä päätyi luottorekisteriin todennäköisesti kymmeniä tuhansia, heidän taloudellinen tulevaisuutensa on tuhottu, ja pankkilainaa elämän rakentamiseen on turha kysyäkään.

Käsittämätöntä, että viimeisessäkin pikavippilain muutoksessa korkokatto asetettiin koskemaan vain pienimpiä pikavippejä, mutta kaikkein suurimmat pikavipit jätettiin edelleenkin ilman mitään korkokattoa.
Halusivatko poliitikot säilyttää pikavippien maksimaalisen tuhovaikutuksen?
Sanoisinko hävytöntä rahastamista.

Loppujen lopuksi pikavippiyhtiöt myyvät huippukorkojen kasvattamat pikavippisaatavansa perintäyhtiöille, jotka lyövät pottiin omat tulonsa päälle, ja ihmiset voivat jäädä velallisten maksukyvyttömien alakastiin pariksikymmeneksi vuodeksi.

Luetaanko eduskunnassa hyväksyttävien lakien sisältöä ollenkaan?
Kansanedustajat ilmeisesti robotteina hyväksyvät kaikki lait sellaisenaan mitä nenän eteen tulee.
Muutoin tällainen kansalaisille tuhoisa laki ei oikein selity.

Pikavippifirmojen hyvin kyseenalainen toiminta vain laajenee:

"Pikavippifirmat viekoittelevat kuluttajia nyt yhdistämislainoilla, jotka voivat tulla ottajalleen kalliiksi"
https://www.ksml.fi/kotimaa/Pikavippifirmat-viekoi...

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Luetaanko eduskunnassa hyväksyttävien lakien sisältöä ollenkaan?"

Ei näistä olla enää EU:n aikana välitetty, kaikki puolueet ovat keskittyneet tyhjentämään valtion kassaa ja repimään viimeisetkin roposet veronmaksajilta.

Käyttäjän jonirikkola kuva
Joni Rikkola

Suomessa ei ole opiskelijoille sosiaaliturvaa, vaan heidän on elettävä velaksi. Samaan aikaan, kun hallitus pakottaa elämään velaksi, se kaksinaamaisesti saarnaa, että velaksi ei voi elää.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Missä tilanteessa opiskelija "joutuu" käyttämään pikavippiä?

Mikäli opiskelija on säällisesti hoitanut asiansa, niin pikavippeihin ei ole tarvetta.

Yhteiskunta antaa tukensa, perhe antaa tukensa, puoliso antaa tukensa ja pankit myöntävät edullista lainaa. Löytyy vielä se sosiaalinenkin lainamahdollisuus.
Mikäli opiskelija on noista syrjässä, niin sitten ei jää, kuin ansiotyö opiskelun yhteydessä ja viimeisenä se pikavippi. Siinä se tavanomaisin valikko!

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

"Yhteiskunta antaa tukensa"

Niin siis se pointtihan on se, että yhteiskunnan tuki sellainen että sen ei ole tarkoituskaan riittää vaan pitäisi velkaantua opintolainan muodossa.

"perhe antaa tukensa, puoliso antaa tukensa"

Edellyttää että sellaisia on.

"ja pankit myöntävät edullista lainaa."

Eli velkaantua. Jonin pointti on se, että hallituksen mukaan ei saa elää velaksi mutta opiskelijoiden tulee elääkseen ottaa velkaantua.

Siinä on vähän ristiriitaa, etenkin kun ottaa huomioon sen, että valtion velka on aivan täysin eri asia kuin yksityishenkilön velka. Yksityishenkilön velka peritään takaisin mutta valtion velka taas luonteeltaan ikuista kun valtiot käsitetään luototukseksi kuolemattomiksi ja velkaantuminen ei ole ongelma kunhan bruttokansantuote kasvaa myös. Valtion velkaantumisessa ongelma tulee siitä, jos velkaantumisvauhti kasvaa nopeasti.

Käyttäjän jonirikkola kuva
Joni Rikkola

Ei kyse ole pikavipeistä vaan velkaantumisesta yleensä. Sosiaalista lainaa ei saa kuin harvoissa paikoissa. Missä harhassa elät ja mitä asiaamahdat käsitellä?

Suomessa pakotetaan ottamaan opintolainaa elinkustannuksiin, vaikkei ole tietoakaan, millä se maksetaan takaisin tai selviääkö edes opinnoista. Antajana on pankki, takaajana valtio, sinä. Samaan aikaan vaahdotaan positiiviseta luottorekisteristä, mutta. Huom! Opintolainaa saa valtion takauksella pankista vaikkei olisi luottotietojakaan. Tässähän juuri ajetaan riski-ihminen valtion toimesta todennäköiseen ulosottoon. Vaikkei hön haluaisikaan lainaa.
Todella kaksinaismoaraalista valtiolta, että pakotetaan ne ihmiset, joilla ei ole töitä, ei edes luottotietoja, ottamaan velkaa ja elämään velaksi vuosikausia.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu Vastaus kommenttiin #13

Koko koulutusjärjestelmä suomessa on mätääntynyt pahasti.

Nykyinen systeemi sellainen, että kannattaa vaan hankkia mahdollisimman nopeasti joku 2v ammatillinen tutkinto, vaikka lintupönttöjen tekijä ja sitten miettiä jatkoa. Velkaa ei kannata ottaa koska työtä saa ehkä. Ennen vanhaan opintolainat sentäs pystyi tunkemaan rahastoon ja elämään opintotuella, eli lainan pystyi käyttämään sijoittamiseen.

Olisi parempi jos elämässä vuorottelisi opiskelu-työ-loma-opiskelu-työ-loma noin niinkuin kausina kehdosta hautaan ja ilman mitään eläkkeitä ja noita sitten säätää ihmisten voimavarojen tarpeiden mukaan. Nyt on joku idioottimainen liukuhiha syntymä-koulu-opiskelu-(silppu)työ-eläke-hauta

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

Olen kuullut, että tyhmästäpäästä kärsii kokoruumis, koskee varmaankin näitä pikkavippejä,

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Helpoin ratkaisu olisi siirtää pieni osa vastuusta luottofirmoille. Eli, jos luoton saaja ajautuu maksukyvyttömäksi ja todetaan maksukyvyttömäksi, sen jälkeen KAIKKI perintäkulut, ulosottokulut ja lainan korot pois. Tästä eteenpäin olisi sitten se ulototto siellä päällä ja kaikki raha menisi siihen mennessä kertyneen pääoman lyhentämiseen.

Tuossa voisi itseasiassa olla vaikka jopa parin prosentinen negatiivinen korko.

Eli jos pikavippikeisarit myöntävät luottoja vastuuttomasti (on lainvastaista), siitä voi tulla luottotappiota.

Tässä ei pitäisi olla yhtään mitään ongelmaa koska luottotappio kohdistuisi vain lainvastaiseen luotottamiseen. Jos tässä on jokin ongelma niin sehän tarkoittaisi sitä, että pikavippifirman tarkoituskin on ajaa ihmisiä ikuiseen velkaan.

Toimituksen poiminnat